Futsalia kotisalissa
Julkaistu: 04.12.2022 21.10

Futsalia kotisalissa

APUn 2013 ja 2014 syntyneiden joukkue kohtasi futsal-sarjan kotiturnauksessaan OP-areenalla LiePan ja Laitilan Jyskeen. LiePalta otettiin edellisellä kerralla turpaan oikein huolella lukemin 12-2, joten revanssi oli tänään haussa. Peliin lähdettiinkin huomattavasti tiukemmalla otteella ja vahvasti puolustuksen kautta. Tästä huolimatta lietolaiset pääsivät kuin varkain tekemään ensimmäisen maalin hieman heikosti puolustetun tilanteen jälkeen, mutta hienosti pelatun hyökkäyksen päätteeksi Nico pääsi pian tasoittamaan pelin. LiePa pääsi vielä kertaalleen maalin johtoon, mutta Ossin kaksi nopeaa maalia takasivat APUlle 3-2-taukojohdon.

Toinen puolisko oli molemmilta joukkueilta tarkkaa peliä, eikä maalipaikoilla juhlittu kummassakaan päässä. Harmillisesti muutoin hyvin toiminut keskikentän prässi pääsi kertaalleen pettämään, ja komea kaukolaukaus toi LiePan tasoihin. 3-3 olivat myös tämän äärimmäisen tiukan ottelun loppulukemat.

Toiseen peliin Jyskettä vastaan laitettiin kokoonpano täysin uusiksi. Tai siis tarkoitus ainakin oli. Viime hetken poissaolojen seurauksena Eetu, Nico ja Juho L. joutuivat vastoin alkuperäistä suunnitelmaa pelaamaan myös tässä pelissä, mutta se ei onneksi tuntunut poikia suuresti harmittavan. Ensimmäisessä pelissä pojat olivat tosin antaneet jo hyvin pitkälti kaikkensa, joten ymmärrettävästi väsymys alkoi jaloissa jo painaa ottelun edetessä. Ensimmäinen puolisko oli APUn koko joukkueelta hyvin tasapainoinen kaikkien osallistuessa peliin aktiivisesti, syöttöjen kulkiessa ajoittain mukavasti ja pelaajien muistaessa omat pelipaikkansa. Taukotilanne Jyskeen avausmaalin ja Nicon tasoituksen jälkeen 1-1.

Toisella puoliajalla kaikki sitten romahti. Liike loppui, syöttöpeli jäi pukukoppiin ja pelipaikat olivat koko porukalta kadoksissa. APU ei tainnut saada jälkimmäisellä puoliskolla ainuttakaan laukausta kohti maalia, sen sijaan Jyske pääsi toistuvasti aivan liian helposti puolustuslinjan taakse. Vaikka Miro maalissa tekikin kaikkensa pitääkseen APUn mukana pelissä, iski Jyske neljä lisämaalia toisen vartin aikana vieden voiton lopulta 5-1-lukemin.

Vaikka jälkimmäinen peli ei lopulta ihan suunnitelmien mukaan sujunutkaan, jäi päivän turnauksesta silti paljolti positiiviset fiilikset. Ensimmäinen peli oli ajoittaisia puolustuksellisia kömmähdyksiä lukuunottamatta erinomaista suoritusta, ja kaikki saivat olla ylpeitä itsestään. Vaikkei ihan voittoon asti yllettykään, oli parannus edellisen LiePa-pelin jälkeen huikea. Jyske-pelissäkin oli paljon hyvää, olihan ensimmäisen puoliaika mainiota tekemistä ihan kaikilta kentällä olleilta. Paketti ei vain tällä kertaa pysynyt kasassa ihan loppuun saakka.

Seuraavan kerran pelaamme futsalia tammikuun 6. päivä Laitilassa, joten silloin pääsemme kuittaamaan Jyskeelle kärsimämme tappion.

Kuvassa jälkimmäisen pelin kokoonpano: Nico, Juho L., Eetu S., Miro, Frans, Atte, Eino ja Akusti.

Uutisen pääkuvassa LiePa-ottelun kokoonpano: Miro, Samuel, Akusti, Martti, Ossi, Juho L., Eetu S. ja Nico.