Futsalin alkeista ja vähän muustakin
P/T13-14Julkaistu: 13.11.2022 20.16

Futsalin alkeista ja vähän muustakin

Talven lähestyessä on joukkueemme siirtynyt treenaamaan vallan sisätiloihin. Yhtenä syynä tähän on futsal-sarja, johon päätimme tänä vuonna osallistua taataksemme kaikille pelaajillemme riittävästi peliaikaa. Futsalin saloihin on ehditty perehtyä nyt jo kahden treenitunnin ajan, ja nämä opit mielessämme joukkueemme (tällä kertaa Eetu S., Juho V., Eino, Akusti, Juho L., Miro, Lucas, Jaro ja Matias) matkasi Liedon Taatilan koululle osallistuakseen paikallisen jalkapallojoukkueen järjestämään futsal-sarjan osaturnaukseen.

Lukuun ottamatta sitä, että pelikentällä ei ollut erikseen futsalille tarkoitettuja rajoja, ja saaduista ennakkotiedoista poiketen katsojat pääsivät kentän reunalle seuraamaan ottelua (pahoittelut kaikille vanhemmille joilta pelit jäivät näkemättä vääräksi osoittautuneen ennakkoinfon takia), lähti turnaus meidän osaltamme mukavasti käyntiin. Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui TuKV eli tuttavallisemmin Kisurit, joka tälle kaudelle oli jakautunut siten, että kovempi 2013 syntyneiden porukka pelasi jalkapalloa talvisarjan muodossa loppujen pelatessa futsalia. Huono jengi ei silti kyseessä ollut, vaan pelaajamme saivat tehdä täyden päivätyön kolmen pisteen eteen. Ensimmäisellä puoliajalla nähtiin vain yksi maali Eetu S:n alanurkkalaukauksen muodossa, eikä muita kovin vaarallisia maalipaikkoja saatu kumpaankaan päähän rakennettua. Toisella puoliajalla Eetun toinen maali ja Juho L:n kaksi maalia takasivat kuitenkin riemukkaan 4-0-voiton puolustuksen toimiessa melko tiiviisti ja Jaron maalilla torjuessa loput.

Parin minuutin tauon jälkeen toiselle kenttäpuoliskolle marssi LiePan joukkue, joka lähtökohtaisesti olikin jo kovempi vastus. Joukkue koostui vuotta vanhempien sarjaa pelanneista pojista (kahdella yli-ikäisellä vahvistettuna), joten tiedossa oli, että helpolla ei tulla pääsemään. Eikä päästy. Ottelun alku sujui vielä suhteellisen tasaisissa merkeissä. Peli oli toki kovaa ja jokaisesta pallosta saatiin tapella tosissaan. LiePa katkoi syöttöjä hyvin, mutta muutama paikka saatiin silti rakennettua vastustajan päähänkin. Neljän minuutin pelin kuluttua LiePa pääsi kuitenkin karkaamaan 0-1-johtoon, ja tästä viisi minuuttia eteenpäin peli oli 0-2. Matias onnistui kaventamaan tilanteeksi 1-2 muutama minuutti ennen taukoa, mutta vielä aivan ennen puoliajan päättymistä LiePa sai kaksi helpohkoa maalia, ja tauolle tultiin 1-4-tilanteessa päät jo hieman painuksissa.

Kuten on niin monta kertaa aiemminkin valitettavasti nähty, eivät valmennuksen tsemppauskyvyt muutaman maalin tappiotilanteessa ihan aina riitä. (Tiedä sitten olisiko kirjekursseja tms. aiheesta tarjolla jollain sopuhintaan, allekirjoittanut odottaa yhteydenottojanne). Joka tapauksessa huonosti kävi tälläkin kertaa. Vastustaja naputti ensin kolme maalia muutaman minuutin välein meidän päätyymme, ja sitten tilanteessa 1-7 peli luovutettiin kokonaan. Jotakuinkin minuutin välein isketyt viisi maalia vievät LiePan jo 1-12-johtoon. Matiaksen toiseksi viimeisen minuutin 2-12-osuma (joka jäi ottelun viimeiseksi) toi sentään hieman lohtua tilanteeseen.

Futsal-kausi saatiin nyt kuitenkin avattua, ja vaikkei tuloksellisesti ainakaan toinen peli mennyt yhtään suunnitelmien mukaan, ollaan seuraavaan eli kotiturnaukseen mennessä nyt ainakin päästy ensimmäistä kertaa pelaamaan oikeasti futsalia. Laji on kuitenkin sen verran erilainen jalkapalloon verrattuna, että näitä kokemuksia tarvitaan. 4.12. siis pelataan Auran OP-areenalla, joten sinne kaikki sankoin joukoin kannustamaan joukkuettamme vielä entistäkin huikeampiin suorituksiin.