Toinen voitto talvisarjassa
Julkaistu: 27.11.2022 21.20

Toinen voitto talvisarjassa

Tänään pelattiin jälleen Maskun talvisarjaa. Edellisellä kierroksella APUn 2013 ja 2014 syntyneiden joukkue avasi voittotilinsä ÅIFKn kustannuksella, ja tällä kertaa oli VG-62 Keltaisen vuoro taipua APUn käsittelyssä lukemin 3-2. Hieman hermostuneen alun jälkeen APU otti pelin hallinnan itselleen, ja vaikka Martti ajoittain joutuikin torjuntatöihin, oli tilanne toisella puoliajalla Nicon ja Tiituksen maalien turvin APUlle jo 3-1. Vasta varsinaisen peliajan jo päätyttyä VG pääsi kaventamaan loppulukemiksi 3-2.

Vaikka voitto otettiinkin, jäi pelissä silti parannettavaa. Liian usein hyökkäykset olivat yksinyrittämistä, eikä pallosta haluttu tai osattu luopua riittävän aikaisin. Toki isolla kentällä pelaajien väliset etäisyydet kasvavat helposti suuremmiksi. No, seuraavaksi taas pelataan pikkukentällä: viikon kuluttua vuorossa on näet OP-areenalla järjestettävä futsal-sarjan kotiturnaus, nähdään siellä!

Uutisen pääkuvassa tänään pelivuorossa olleet Tiitus, Samuel, Lucas, Ossi, Eino, Juho L, Olavi, Martti, Eetu S., Akusti ja Nico.