Jymy-Cup-urakka ohi
Julkaistu: 31.07.2022 22.37

Jymy-Cup-urakka ohi

APUn vuosina 2013 ja 2014 syntyneiden joukkue pääsi kokeilemaan siipiensä kantavuutta oikein toden teolla tämän viikonlopun Jymy-Cupin 8 v 8 -turnauksessa poikien 2012 haaste -sarjassa. Liian suuria odotuksia ei ennakkoon kasattu, tavoitteeksi otettiin yhden voiton saavuttaminen turnauksen aikana. Ja kuten odottaa sopi, ei joukkue päässyt turhan helpolla ensimmäisessä 8 v 8 -turnauksessaan. Vuoden - kahden ikäero näkyi erityisesti alkulohkon peleissä niin vastustajan fyysisessä kuin taidollisessakin ylivoimassa, ja niinpä neljästä ensimmäisestä ottelusta tuloksena oli neljä tappiota murheellisen oloisella maalierolla 1-23.

Sunnuntai-iltapäivänä päästiin sitten pelaamaan sijoitusotteluita, ja vastustajiksi saatiin ensimmäiseksi LTU:n 2013 syntyneiden joukkue. Vaikka vastuksen ei ainakaan paperilla pitänytkään olla aiempien pelien vaikeustasoa, ei APU saanut siltikään omaa peliään rullaamaan. Etäisyydet kasvoivat aiempien otteluiden tapaan liian suuriksi, vastustajan hyökkäyksien aikana joukkue valui liian syvälle omalle kenttäalueelle, palloa yritettiin väkisin tunkea keskikentän keskeltä läpi, ja syöttötarkkuus (ja -voima) jätti toivomisen varaa. Niinpä tuloksena oli tästäkin pelistä tappio, tällä kertaa numeroin 0-2.

Viimeiseen peliin TarUa vastaan lähdettiin sitten tsemppaamaan, palkinnoksi hyvästä päätöspelistä oli nimittäin luvassa Jymy-jäätelöt. Edellisen pelin hermostuneisuus jatkui silti tässäkin ottelussa. Noin kuuden minuutin pelin jälkeen päästiin kuitenkin ottelun käännekohtaan, joksi muodostui APUn keskikentältä saama vapaapotku. Juho L. asettui pallon taakse, ja jotenkin pallo pomppi etukulmasta sisään. Johtomaalin jälkeen pelin kuva muuttui täysin. APU repi ja raastoi ja riisti palloja, etäisyydet saatiin siedettäväksi jonka seurauksena syötötkin alkoivat napsahdella kohdilleen, ja pallo alkoi kummasti pysyä oman päädyn sijaan huomattavasti enemmän keskikentän paremmalla puolella. Tästä palkintona oli vielä toinenkin maali APUlle, ja niinpä lopputuloksena turnauksen ensimmäinen ja ainoa voitto lukemin 2-0.

Tuloksellinen tavoite siis saavutettiin, ja pelaajille peli isommalla kentällä oli uusi ja hieno kokemus. Tuleva syyskausi pelataan vielä piirisarjaa 5 v 5 -joukkueilla, mutta ensi kauden 8 v 8 -pelejä ajatellen alle saatiin mukavasti kovia pelejä.