Onnistunut Jymy-Cup-viikonloppu takana
P/T13-14Julkaistu: 24.07.2022 22.07

Onnistunut Jymy-Cup-viikonloppu takana

APUn vuosina 2013 ja 2014 syntyneet saivat Jymy-Cup-urakkansa suoritettua tämän viikonlopun osalta. Kahteen eri ryhmään jaetuista pelaajista osa pelasi poikien 2013 haaste -sarjaa, osa taas 2014 haaste -sarjaa.

2014 haaste -sarjassa pelannut pääasiassa 2014 syntyneistä koostunut (kahdella yli-ikäisellä ja yhdellä ali-ikäisellä vahvistettu) joukkue selvitti alkusarjan pelinsä tappiotta voittaen lohkonsa ylivoimaisesti. Jatkopeleissä RaiFu/Ihalan Kotkat -14 kaatui vielä selkeästi numeroin 6-1, mutta viimeinen ottelu FC Eurajoen P2014-joukkuetta vastaa oli sitten jo liikaa. APU joutui pelaamaan tuon ottelun ilman vaihtopelaajia (eikä joukkueessa muutoinkaan ollut kuin yksi vaihtopelaaja käytettävissä), ja voimat vain loppuivat hiukan kesken. Eurajokisia vastaan kamppailtiin kylläkin tasaisesti loppuun saakka, mutta loppunumerot 2-4 tarkoittivat silti sitä että APUn 2014 syntyneet joutuivat tyytymään sarjassaan hopeamitaleihin.

2013 haaste -sarjaan osallistunut 2013 syntyneiden joukkio voitti lohkonsa niin ikään ilman tappioita. Ensimmäinen jatko-ottelu lohkossaan toiseksi sijoittunutta TuNL/Linna Ritarit -joukkuetta vastaan sen sijaan päättyi äärimmäisen tiukan väännön jälkeen Ritareiden 4-2 -voittoon sillä seurauksella, että APU putosi ulos mitalipeleistä jääden taistelemaan sijoista 5-8. Seuraavassa pelissä RaiFu/vihreä voitettiin vielä (jälleen huikean jännittävän kamppailun jälkeen) 2-1, mutta päätösottelussa Lemun Visa FC-13 (joka alkulohkossa onnistuttiin voittamaan 4-2) sai revanssin lukemin 2-3, ja APUn 2013 syntyneille sarjan kuudes sija.

Vaikka parannettavaa joukkueiden suorituksissa vielä jäikin, sujui turnaus kaikin puolin mahtavasti. Onnistujia olivat ihan kaikki, ja huikeita suorituksia nähtiin joka pelissä. Onnistumisia lähdetään hakemaan lisää ensi viikolla Jymy-Cupin 8v8-peleistä, joissa APUn yhdistetty 13/14-joukkue osallistuu 2012 syntyneiden poikien haastesarjaan. Raporttia tulossa siis jälleen viikon kuluttua, pysykää kanavalla.

Kuvassa hopeamitalistit Matias, Lenni, Akusti, Juho L. ja Juho V. Kuvasta puuttuu Eetu V. (joka oli kuvausaikaan oman 2015 syntyneiden joukkueensa matkassa).

Jutun pääkuvassa 2013 haaste -sarjan joukkueen Nico, Ossi, Martti, Atte, Frans, Olavi, Miro ja Eetu S. (joita, kuten kuvasta on ehkä havaittavissa, ei viimeisen pelin tappio ihan hirveästi onneksi jäänyt harmittamaan).