P/T 2013-14 kotiturnauksessa
P/T 13-14Julkaistu: 30.05.2021 00.00

P/T 2013-14 kotiturnauksessa

Pitkän odotuksen jälkeen APU:n vuosina 2013 ja 2014 syntyneiden joukkue pääsi pelikentille. Piirisarjan P8-ikäryhmän 1. divisioona aloitettiin kotiturnauksella kesäisen aurinkoisessa säässä, ja vaikka ainakin allekirjoittanutta hieman huolestutti pitkän pelitauon vaikutus joukkueen pelivireeseen, kävi hyvin pian ilmi että huoli oli turha. Ensimmäinen ottelu PaiHaa vastaan aloitettiin hieman tunnustellen, mutta joukkueen päästyä vauhtiin peli pyöri mallikkaasti hyvällä temmolla ja painopiste siirtyi pitkälti paimiolaisten kenttäpuoliskolle. Nicon ja Ossin maaleilla peli voitettiin 2-0. Paikkoja huomattavasti useampaan maaliinkiin olisi ollut, mutta ratkaisuja yritettiin turhan usein yksin huonommastakin paikasta, vaikka parempi ratkaisu olisi usein ollut syöttö vapaaseen paikkaan juosseelle kaverille.

Toisessa pelissä PiPS:iä vastaan jatkettiin siitä mihin ensimmäisessä jäätiin, eli peli oli vauhdikasta ja palloa saatiin pidettyä hyvin vastustajan kenttäpuoliskolla. Piikkiöläiset pääsivät iskemään kahdesti, mutta ottelu voitettiin silti lukemin 3-2. APU:n täsmäaseena tässä ottelussa olivat Justuksen painavat laukaukset, joissa huomasi omatoimisen harjoituksen merkityksen. Jälleen APU:n pelaajat tekivät monia hyviä ja oikea-aikaisia juoksuja, jotka olisi saanut hyödynnettyä paremmalla syöttöpelillä.

Kolmannessa pelissä vastaan asettui Laitilan Jyske, joka oli voittanut niin ikään molemmat aiemmat ottelunsa. Tässä pelissä omatkin pelaajat huomasivat syöttelyn merkityksen: vastustaja sai palloa liikuteltua huomattavasti paremmin pelaajalta toiselle, kun taas APU:n pelaajat yrittivät edelleen liikaa juosta yksin pallon kanssa ja tilanteita yritettiin ratkaista viimeistely-yrityksillä usein heikommistakin paikoista. Väsyttävä pelitapa vaati veronsa, ja vaikka paikkoja saatiin rakennettua ei APU:n pelaajilta enää löytynyt sen enempää juoksu- kuin laukaisuvoimaakaan aiempien otteluiden malliin. Vastustaja iski maalinsa tappavalla osumatarkkuudella, ja niinpä tuloksena oli tappio numeroin 2-5.

Tuloksellisesti (viimeistä peliä lukuunottamatta) ja pelillisesti turnaus sujui kaiken kaikkiaan mukavasti, vaikka parannettavaa jäikin erityisesti syöttöpelin kehittämisen suhteen. Merkittävintä oli kuitenkin se, kuinka saumattomasti tänä keväänä aloittaneet uudet pelaajat (Elias, Lucas ja Eino) pääsivät peliin mukaan. Kaikki yrittivät parhaansa kovalla tsempillä, ja jokaiselta nähtiin mallikkaita suorituksia.

Seuraava piirisarjan kierros pelataan lauantaina 12.6., ja sitä ennen on luvassa vielä kaksi kierrosta Rannikkoseudun nappulaliigaa. Pitkän pelaamattomuuden jälkeen siis vihdoin on kaikille pelaajille luvassa runsaasti tilaisuuksia näyttää osaamistaan.

Joukkueen uusimmat uutiset