Täydet pisteet kotiavauksessa
Julkaistu: 17.04.2023 23.21

Täydet pisteet kotiavauksessa

P12 Nelonen alkoi ottelulla TuNL Hannunniittua vastaan aurinkoisessa kevätillassa. Aurinkoiset olivat myös ilmeet pelin jälkeen, sillä kauden avauspisteet jäivät Auraan maalein 4-2.

Viime aikoina ollaan oltu hyvällä jalalla liikkeellä heti alusta lähtien eikä tämä ilta ollut poikkeus. Ei tainnut kuin 10 minuuttia olla kellossa niin oltiin onnistuttu maalinteossa jo kahdesti. Nappulaliigallakin oli paikkansa jo ensimmäisellä puoliajalla ihan kavennusmaalin arvoisesti, mutta peli pysyi meillä kyllä ihan hyvin hallinnassa. Useampaankin maaliin oli ainekset, mutta ruuti oli hiukan märkää. 3-1 johtomaali kuitenkin viimeisteltiin komeasti kulmapotkun jälkitilanteesta kun erotuomari oli jo viheltämässä ekaa puoliaikaa päättyneeksi.

Tuttuun tapaan yritettiin jostain syystä taas toisella puoliajalla antaa vastustajalle mahdollisuus päästä peliin mukaan. Onneksi TuNL onnistui tässä vain yhden maalin arvoisesti. Vastustajan kavennusmaali toimi meille tällä kertaa kuitenkin hyvänä herätyksenä. Alettiin taas pelaamaan tilanteet loppuun asti, toimimaan enemmän joukkueena ja ottamaan enemmän aloitteita. Löydettiin halu voittaa ja vartti ennen pelin päättymistä päästiinkin viimeistelemään loppunumeroiksi 4-2.

PöKan puolelta oli illan pelissä mukana kaksi poikaa, jotka molemmat täyttivät oman roolinsa hienosti. Eikä tarvinnut "omien" pelureidenkaan esitystä hävetä. Kaiken kaikkiaan jokaisella kentän osa-alueella onnistuttiin tänään varsin hyvin. Ei isoja virheitä vaan tasaisen varma esitys kolmen sarjapisteen nappaamiseksi.

Seuraavaksi matkaamme Piirisarjan merkeissä huhtikuun lopulla Maskuun. Tällöin vastaan asettuu jo kevättalven treenipeleistä tuttu MaPS musta.