Voittoisa päätös JunnuLiiga-kaudelle
Julkaistu: 29.09.2022 22.05

Voittoisa päätös JunnuLiiga-kaudelle

JunnuLiigan peleijä on kauden aikana pelattu 9 pelikierrosta ja suunnilleen yhtä monella kierroksella on ollut sateinen sää. Sattenkepit olivat siis mukana tänäänkin ja vielä kun olisi puoli tuntia pidempään pelattu, niin olisi pitänyt ottaa otsalamputkin avuksi. Kaksi peliä vielä kuitenkin potkittiin tänään ja sen myötä JunnuLiiga kausi pakettiin.

FC Halikko peli alkoi varsin erikoisissa merkeissä. Halikko marssitti kentälle aika isokokoisen kokoonpanon ja kamppailupalloissa oltiinkin heti aika lailla vaikeuksissa. Mutta ihan hyvin puolustettiin. Muutaman minuutin pelin jälkeen oli kuitenkin helpottava huomata, että Halikko oli tuonut kentälle vahingossa 09-sarjan joukkueen. Hetken kuluttua naapurikentältä saapui kuitenkin oikeakin porukka ja saatiin peli uudelleen startattua nyt oikeaa vastusta vastaan. Kaikkea sitä näkee.

Valitettavasti tänään oli päivä, jollain voittaminen ei heti alusta lähtien kiinnostanut. Tilanne tilanteen perään menetettiin palloja ihan hölmösti, jätettiin asiat puolitiehen ja luotettiin siihen, että joku muu hoitaa. Pari maaliakin toki tehtiin mutta koko ajan halikkolaisille lahjoitettiin paikkoja enemmän ja lopulta enemmän maalejakin. Hävisimme siis maalein 2-3.

Vikaan peliin valmistauduttiin perinteiseen tapaan haukkumalla ensin kaikki. No, ehkä oikeammin kuitenkin muistutimme mieleemme sen, että oikeasti ollaan aika paljon parempia kuin juuri oli viereisellä kentällä näytetty. Koko JunnuLiiga-kauden vika peli mustaa Wilpasta vastaan oli edessä ja tätä ei todellakaan tultu häviämään.

Eikä hävitty. Vaikka peli ilman vaihtopelaajia oli jo alla niin Wilpas sai vastaansa aktiivisen, liikkuvan ja ihan eri tavalla taistelevan APUn. Joka pallosta kamppailtiin nyt tosissaan ja yhteistyö toimi sekä puolustus- että hyökkäyssuuntaan ihan toisella tavalla kuin päivän ekassa pelissä. Jokainen nosti omaa tasoaan ja tämä näkyi joukkuepelissä sekä tulostaululla. Loppunumerot meille ansaitusti 2-0 ja iloinen päätös JunnuLiiga kaudelle 2022.