Vastaus otsikon kysymykseen saatiin eilen keskiviikkona, kun Jymy-Cupissa kentällä uurastaneet P13-14-joukkueen pelaajat ja talkootöissä huhkineet vanhemmat kokoontuivat Auran urheilupuistoon järjestämään piirisarjan syyskauden avausturnauksen. Kaikin puolin mainio turnaus siitä kehkeytyikin.
Mutta palataan ensin hetkeksi Jymy-Cup-tunnelmiin. Tänä vuonna joukkueemme oli jaettu kahteen osaan: pelaajista osa pelasi P9 Kilpa -sarjassa, loput taas P10 Haaste -sarjassa. Ensimmäisenä Jymy-Cup-viikonloppuna pelattiin 5v5-turnaus, jossa P9 Kilpa -joukkueemme sijoittui komeasti kolmanneksi turnaussaldona kaksi voittoa, kaksi tasapeliä ja yksi tappio (viimeksimainittu sarjan voittanutta MaPS/Valkoista vastaan). Toisena viikonloppuna P10 Haaste -joukkueemme vuorostaan sijoittui sijalle 7. Tuolloin oli hiukan epäonneakin matkassa: Lohkonsa voittanut joukkueemme sai ensimmäisessä pudotuspelissä vastaansa Nummelan Palloseuran, todella kovan porukan joka lopulta voitti koko P10 Haaste -sarjan. Peli ei lähtenyt missään vaiheessa oikein kulkemaan, ja 0-4-tappion jälkeen seuraavaan otteluun lähdettiin päät painuksissa. Ja senhän tietää miten siinä käy. Mitalipeleihin ei päästy (0-6-tappio RaiFua vastaan pudotti meidät taistelemaan sijoista 7-8), mutta viimeiseen peliin sentään herättiin pelaamaan, ja vakuuttavan 5-0-voiton jälkeen ei harmittanut enää niin paljoa voitosta luvattuja Jymy-jäätelöitä maistellessa.
Tämän takauman jälkeen palataan piirisarja-avauksen tapahtumiin. Vastoin aiempia sääennustuksia koko turnauksen ajan saimme nauttia sopivan lämpimästä ja aurinkoisesta säästä, peli rullasi kentällä ja buffetissa makkarat tirisivät ja kahvi höyrysi. Mikäs sen mukavampaa, vai kuinka? Ensimmäinen peli ÅIFK:n Gul-joukkuetta vastaan oli vielä ehkä hieman tunnustelevaa ja varovaista, niinpä ottelu päättyikin 1-1-tasatulokseen. Toisessa pelissä LiePa Punaista vastaan alkoikin sitten tapahtua. Laitapelaajat saatiin paremmin mukaan peliin, ja erityisesti nousut vasemmalta laidalta tuottivat tuhoa. Lietolaiset joutuivatkin nöyrtymään peräti lukemin 7-0. Viimeiseen peliin PIF:n White-joukkuetta ei enää riittänyt ihan niin paljoa virtaa, mutta APU iski sentään neljä maalia tässäkin ottelussa. 4-1-voittoon oli mukava päättää syyskauden ensimmäinen ja ainoa kotiturnaus.
Lopuksi vielä suuri kiitos uudelle paitasponsorillemme, Matka-Niinimäki Oy:lle! Alla mitalikuvat Jymy-Cupista, melkein kaikki saatiin puettua jo uusiin hienoihin pelipaitoihin :)
19.08.2023 22.08 | Craft-turnauksen voitto Auraan |
03.08.2023 10.41 | Onko Jymy-Cupin jälkeistä elämää? |
01.07.2023 22.54 | Kevätkauden viimeinen piirisarjakierros Loimaalla |
11.06.2023 22.33 | Käynnistysvaikeuksia kevätkauden kotiturnauksessa |
19.05.2023 10.42 | Täydet pisteet JunnuLiiga-avauksessa |
15.05.2023 12.34 | Äitienpäivä pallokentällä |