APUn 2013 ja 2014 syntyneiden joukkue pääsi vihdoin pelaamaan huhtikuun alkuviikoilta turhan talvisten kelien alta siirretyn piirisarjaturnauksen Loimaalla. Tällä kertaa ei tarvinnut palella, vaikkakin sateen uhka väijyi päällä koko turnauksen ajan.
Muut joukkueet Loimaan turnauksessa olivat LiePa Punainen, LoPS Yellow ja LoPS Black. Pelit aloitettiin siis aiemmilta kausilta hyvinkin tutuksi Liedon Pallon joukkuetta vastaan. Aiempien kausien piirisarjakohtaamiset ovat pääsääntöisesti päättyneet APUn voittoon, mutta tällä kertaa ei maalinteko sujunut. Maalipaikoille kyllä päästiin, ja ihan hyvillekin sellaisille, mutta viimeistely jäi tässä ensimmäisessä pelissä vielä ontumaan. Ja vaikka puolustusvelvoitteetkin jäivät välillä vähän unohduksiin, ei myöskään LiePa saanut maalipaikkojaan käytettyä, joten tasainen peli päättyi ihan oikeutetusti 0-0-lukemiin.
Seuraavassa ottelussa kohdattiin kotijoukkueista toinen, koodinimeltään Yellow. Kotijoukkue aloitti vahvasti, ja hieman taas lepsuhkon puolustustyöskentelyn jälkeen pääsikin maalintekoon. Vartin pelin jälkeen onneksi päästiin pelin mukaan Matiaksen iskiessä kahdesti lyhyen ajan sisään. Samuel kaunisteli loppulukemiksi vielä 3-1. Helpolla ei tätäkään peliä silti voitettu, vaan LoPS oli mukana pelissä hyvin kyllä loppuun saakka.
Päivän viimeinen ottelu pelattiin loimaalaisten toista joukkuetta vastaan. Myös LoPS Black sai mainion alun ottelulle - peli ei kauaakaan ehtinyt vanheta, kun pallo oli jo APUn maalissa. Jällleen kesti aikansa ennen kuin herättiin, kunnes noin kymmenen minuutin pelin jälkeen Ossi pääsi tasoittamaan APUn pyöritettyä palloa aikansa vastustajan rangaistusalueella. Matias vei vapaapotkusta komealla yläkulmavedolla APUn jo 2-1-johtoon, mutta seuraavat minuutit olivatkin synkkiä. Vastustaja päästettiin turhan helposti APUn puolustuslinjan taakse, ja kotijoukkue siirtyi johtoon kahden nopeaan tahtiin isketyn maalin jälkeen. Päät eivät silti APUn leirissä tästä painuneet, ja vaikka pilkkukin ehdittiin missata, jaksettiin silti yrittää loppuun saakka. Pelikellon jo näyttäessä täyttä aikaa sai APU vielä kulmapotkun. Koko kenttämiehitys nostettiin vastustajan maalille, ja se aiheutti riittävästi hämminkiä loimaalaispuolustuksessa - Matiaksen etutolpalle annettu kulmapotku kimpoili vastustajan kautta lopulta maaliin, ja kun loppuvihellys soi välittömästi tämän jälkeen, päättyi ottelu tasapeliin lukemin 3-3.
Loimaan piirisarjakierros oli samalla kevätkauden viimeinen ennen kuukauden mittaista taukoa piirisarjapeleistä. Tuloksellisesti kausi on mennyt mukavasti, ja onpa varmaan kauden aikana kehitystäkin poikien pelitaidoissa tapahtunut. Kauden 14 ottelusta viisi voitettiin ja neljä hävittiin viiden päättyessä tasan, maalieron ollessa 35-24. Ihan mukava saldo siis. Seuraavan kerran piirisarjapelien pariin palataan elokuun alussa heti Jymy-Cupin jälkeen, tuolloin vuorossa kotiturnaus Auran urheilupuistossa.
Päivän kokoonpano: Joonatan, Miro, Akusti, Atte, Samuel, Aleksi, Juho L., Martti, Ossi ja Matias.
19.08.2023 22.08 | Craft-turnauksen voitto Auraan |
03.08.2023 10.41 | Onko Jymy-Cupin jälkeistä elämää? |
01.07.2023 22.54 | Kevätkauden viimeinen piirisarjakierros Loimaalla |
11.06.2023 22.33 | Käynnistysvaikeuksia kevätkauden kotiturnauksessa |
19.05.2023 10.42 | Täydet pisteet JunnuLiiga-avauksessa |
15.05.2023 12.34 | Äitienpäivä pallokentällä |