Julkaistu: 15.09.2022 23.41

Maalijyvä hukassa Salossa

Syyskausi on edennyt JunnuLiigan osalta jo toiseksi viimeiselle pelikierrokselle. Päivän sateet olivat muuttaneet pelikentät liukkaiksi ja litesevän märiksi, mutta se ei tahtia juuri haitannut. Wilppaan keltaista koodiväriä ja Halikkoa vastaan saatiin aikaan tiukat pelit. Voitto oli ulottuvilla molemmissa peleissä, mutta vaikeaa oli taas.

Olosuhteilla lienee osuutta siihen, että maaleilla ei tänään juhlittu. Wilpasta vastaan päädyttiin 0-0 tulokseen, vaikka paikkoja ottelun ratkaisuun tarjottiin lukuisia. Erityisen hyvää oli se, että viimeistelyä päästiin yrittämään pääosin ihan laatupaikoilta. Pallonhallinta maltettiin hyödyntää eikä hätiköidysti roiskittu palloa puolesta kentästä.

Halikkoa vastaan onnistuttiin sitten jo maalinteossakin. Valitettavasti ensin omaan päätyyn halikkolaisten kulmapotkusta. Loppua kohden pelin hallinta siirtyi enemmän ja enemmän meille. Tasoitusmaali tehtiin Halikon huolimattoman pelinavaamisen seurauksena ja voittoakin tarjottiin kun yksin läpi pelattu hyökkääjämme murjottiin nurmen pintaan rankkarin arvoisesti. Rankkarista pallo kuitenkin tolppaan ja kakkospallokin maalin yli jonnekin sairaalanmäelle asti. Vaikka aika lailla yhtä päätyä pelattiin niin lisämaaleja ei nähty. Lopputulos siis 1-1. Ihan kiva fiilis jäi tästäkin pelistä. Turha säheltäminen oli minimissään ja kentällä tehtiin pääasiassa sovittuja asioita hyvin.

Parin viikon kuluttua haastetaan vielä Halikko kertaalleen ja Wilppaan musta versio.