Alkusarja pelattu Maskussa
Julkaistu: 12.12.2021 22.53

Alkusarja pelattu Maskussa

Tänään pelattiin Maskussa talvisarjan alkulohkon viimeinen peli. Joukkuettamme vahvisti kaksi 10-11-joukkueen tyttöä. Ensimmäinen puoliaika oli melko tahmeaa eikä palloa maltettu syöttää rauhassa, vaan se poltti jalassa, ja tuloksena oli roiskaisu jonnekin keskikentälle. Lähinnä omien huolimattomuuksien takia palloa kaivettiin omasta maalista kolmeen otteeseen. Toinen puoliaika lähti huomattavasti paremmin käyntiin ja heti alkuun saatiin onnistuneista syötöistä ja viimeistelystä tuloksena maali. Tsemppi ei kuitenkaan kantanut riittävästi, vaan vastustaja teki myös yhden maalin lisää. Ottelun tulos siis APU - Lemun Visa 1 - 4.

Pelit jatkuvat tammikuun lopussa sekä LähiTapiola-areenalla TPS:n organisoimassa talviturnauksessa että Maskussa samana viikonloppuna, onneksi sentään eri päivinä. Sitä ennen hiotaan kuvioita edelleen OP-Areenalla maanantaisin ja perjantaisin.