Valmennuspäällikön päiväkirja, osa 3
Julkaistu: 19.04.2018 00.00

Valmennuspäällikön päiväkirja, osa 3

Talvi alkaa vihdoin kääntyä kesäksi, mikä tarkoittaa näkyvän jalkapallokauden alkua.

Toki töitä seuroissa tehdään ympäri vuoden ja Aurassakin on saatu talven aikana varsin paljon aikaan.

Käynnistimme vuodenvaihteessa yhteistyön Auran yhtenäiskoulun kanssa ja olemme järjestäneet kevään aikana aamupäiväkerhoa 3.-4. luokkalaisille. Tätä yhteistyötä olisi tarkoitus laajentaa ensi syksynä siten, että saadaan mukaan toimintaan kaikki alakouluikäiset.

Lisäksi olemme käynnistäneet yhteistyön päiväkotien kanssa ja tätäkin yhteistyötä on jatkossa tarkoitus laajentaa.

Näiden yhteistöiden tarkoituksena on tarjota mahdollisimman monelle auralaiselle mahdollisuus tutustua jalkapalloon ja sitä kautta innostua lajista ja liikunnasta ylipäätään.

APU:n tärkein ikäluokka on nyt ja jatkossakin aloittava ikäluokka. Auran kaltaisilla pienillä paikkakunnilla on tärkeää saada suuri osa ikäluokasta mukaan harrastuksen pariin jo nuorena. Osa pelaajista kuitenkin lopettaa tai siirtyy muihin seuroihin matkan varrella ja riittävän suuren ikäluokat mahdollistavat harrastuksen jatkumisen omalla paikkakunnalla pidempään.

Kevään 2018 jalkapallokoulu alkoi viime viikolla ja jatkuu huhtikuun loppuun. Tämän jälkeen toiminta jatkuu samankaltaisena läpi kesän, tarjoten matalamman kynnyksen jalkapalloharrastuksen aloittamiseen. Kesän toiminnasta voit lukea tarkemmin täältä.

Talven aikana valmennuslinjaa on työstetty eteenpäin ja pääsin esittelemään tämän hetkistä tilannetta 24.3. APU:n ensimmäisessä seurapäivässä. Valmennuslinjaa rakennetaan yhdessä valmentajien kanssa nuorimmista ikäluokista alkaen. Minulle on tärkeää, että valmentajat ovat sitoutuneet kehittämään paitsi itseään, myös seuraa.

Olen erittäin ylpeä siitä, että lähes puolet seuran valmentajista käy tällä hetkellä valmentajakurssia. Kurssit eivät kenestäkään sinäänsä parempaa valmentajaa tee, mutta kertovat ne mielestäni ainakin sen, että halua kehittymiseen on.

Ilokseni olen saanut huomata, että suurin osa seuramme valmentajista oikeasti suunnittelee harjoituksensa. Omaan silmääni ei myöskään ole osunut vielä yhtään harjoitusta, jossa olisi mielestäni harjoiteltu vääriä asioita.

Nämä ovat isoja asioita ja kertovat siitä, että seurassa ollaan tällä hetkellä oikealla tiellä. Yksittäisen harjoituksen, saati pidemmän aikavälin, suunnittelu ei ole kovin kummoisella tasolla suuremmissakaan seuroissa Suomessa.

Valmennuslinjan on tarkoitus tukea valmentajien työtä ja antaa apua pidemmän aikajakson suunnitteluun. Mielestäni se, että seuralla ei ole yhtään ammattivalmentajaa töissä, ei tarkoita etteikö asioita voisi tehdä ammattimaisesti.

Ammattimainen toiminta tarkoittaa nimenomaan sitä, että tekeminen suunnitellaan pitkäjänteisesti ja sillä on jokin tarkoitus.

Suunnittelua ei tehdä suunnittelun vuoksi, vaan siksi, että jokaisella Auran Palokunnan Urheilijoihin tulevalla lapsella olisi mahdollisuus saada jalkapallosta irti mahdollisimman paljon.

Suomalaiset ja erityisesti Varsinais-Suomalaiset ovat tunnetusti huonoja antamaan kehuja. Itse olen ainakin äärettömän ylpeä siitä innosta, millä Aurassa tehdään tällä hetkellä töitä.

Toni Kulikoff
Auran Palokunnan Urheilijat
Valmennuspäällikkö

Seuran uusimmat