Tasapainoista tekemistä Naantalissa
P 11-12Julkaistu: 10.09.2022 17.45

Tasapainoista tekemistä Naantalissa

Aurinkoisessa Naantalissa potkittiin syyskauden toiseksi viimeinen piirisarjakierros. Aurinkoinen oli myös joukkueen tunnelma kun neljästä tiukasta pelistä haettiin kaksi voittoa ja kaksi tasuria.

Joukkuetta haalittiin kasaan vielä myöhään perjantaina ja tällä kertaa lainalaatikolla piti käydä ihan 2013-syntyneissä asti. Nuoremmista mukaan pakotetut / uskaltautuneet Eetu ja Atte suoriutuivat kuitenkin tehtävästään vähintäänkin hyvin. Maalivahditkin laitettiin tänään trippimehu panoksena kisaamaan toisiaan vastaan ja siitäkin saatiin vähän lisää jännitystä elämään.

Naantalissa kohdattiin uusia tuttavuuksia. Isäntäjoukkue VG-62 asettui vastaan avauspelissä ja antoikin laadukkaan vastuksen heti alusta lähtien. Tänään myös me olimme kuitenkin hereillä heti alussa ja huolellisen puolustuspelin tärkeyden korostaminen alkaa vihdoin näkyä kentällä. Vetoja blokattiin, ohjattiin peliä pois vaara-alueilta ja iskettiin terävästi vastahyökkäyksistä. Loppua kohden saatiin pallonhallintaakin yhä enemmän, tehtiin pari maalia ja otettiin pisteet maalein 2-0.

Heti perään toinen uusi tuttavuus, Somerolta matkannut SoVo. SoVo oli isokokoinen sekä fyysinen joukkue ja ajoittain tämän kanssa oltiinkin hieman ongelmissa. Suorituksemme oli kuitenkin hyvin tasapainoinen pelin sujuessa molempiin suuntiin mainiosti. Pelin ratkaisu saatiin kun onnistuneen prässäämisen tuloksena saatiin paineistettua somerolaisten puolustus virheeseen ja viimeisteltiin loppunumeroiksi 1-0.

Ilman pidempää hengähdystaukoa jatkettiin UPKta vastaan. Pelistä jäi mieleen lähinnä parin UPK-pelaajan keskeytymätön mutina pelinohjaajalle huippuvaarallisten maalipaikkojen loistaessa poissaolollaan. Me saatiin kyllä muutama oikein potentiaalinen tilanne tarpeellisten maalien tekoon mutta ei sitten viitsitty tehdä. Mutta parempaa 0-0 peliä ei voi juuri pelata.

Siirryttiin vihdoin yhden pelin huilivuorolle. Huilaaminen ei perinteisesti ole meillä vahvinta osaamista, koska sen jälkeen aina unohdetaan miten tulisi pelata. Vihreät maskulaiset olivatkin ymmällään, kun viimeisessä pelissä siirryimmekin jo avausminuuteilla johtoon. Johtoasemamme ei kuitenkaan ollut kestävää laatua kun hölmöilyn, huolimattomuuden ja huonon tuurin ansiosta päästettiin Masku ensin tasoihin ja sitten ohi. Jalka alkoi jo painaa eikä viimeiselle kolmannekselle saatu oikein valmiin näköistä palloa millään. Pelitapaan kuitenkin luotettiin ja Masku haki lisämaaleja isommalla riskillä. Me tehtiin kuitenkin sitä, missä me ollaan aina oltu hyviä. Pallonriisto, nopea vastahyökkäys ja pallo MaPSin maalissa. 2-2 loppunumerot ansaitusti ihan molemmille joukkueille.

Tänään ei suostuttu häviämään ja maalivahtien trippimehuhaasteessakin päätettiin palkita molemmat osallistujat. Monessa asiassa oltiin tänään oikein hyviä; puolustettiin sinnikkäästi, kombinaatiot ja avaavat syötöt olivat kenties parasta mitä koko kaudella on nähty. Lainassa ollut nuoriso-osasto saatiin otettua hyvin mukaan peliin. Hyvä me!