Tahtovoitto Kupittaalla
Julkaistu: 05.04.2022 10.00

Tahtovoitto Kupittaalla

Viime viikonloppuna P11-12.joukkue osallistui ÅIFK:n järjestämään Spring Cupiin, joka pelattiin Turussa Kupittaan tekonurmikentillä. Heti aamun ensimmäisessä pelissä ÅIFKta vastaan saatiin todeta alkulohkomme olevan todella kovatasoinen. Yritys pelata omaa peliä oli kova, mutta vastustaja oli vaan joka osa-alueella parempi, pakko se on myöntää. Selviytymistaisteluhan 2x20min pelistä meille tuli, ja pääsihän se lopputulos vähän repsahtamaan. 6-0 ÅIFKlle.

Aamupäivä jatkui kahdella perättäisellä pelillä ensin Mariehamn IFKta vastaan ja lopuksi Pallo-Iiroja vastaan. Kummallekaan ei lopulta kunnon vastusta pystytty antamaan. Mariehamn marssi ylitsemme 8-0 aina turnausvoittoon asti ja kun heti perään pelattiin Pallo-Iiroja vastaan, olikin sitten niin fyysiset kuin henkiset voimavarat loppu. Raumalaiset pomputtelivat peräti 10-0 lukemat. Saatiin me lopussa sentään kulma.


Sunnuntaina oli vuorossa jatkopelit. Pientä viilausta tehtiin taktiikkaan ja pyrittiin keskittyä tekemään perusasiat kunnolla. Kokoonpanokin vähän uudistui kun lauantain poisjääntejä korvattiin tuoreilla jaloilla.

KaaPo oli päivän ensimmäinen vastus ja odotetun kova sellainen. Aloitettiin hyvin, jonka jälkeen lauantain haamut palasivat kummittelemaan ja koettiin totaalinen romahdus. Turnauksen aiemmista peleistä poiketen koomasta kuitenkin selvittiin ja viimeinen kymppi pelattiin omalta osaltamme siihen mennessä turnauksen parasta futista. KaaPo teki matsissa toki jossain välissä seitsemän maalia, mutta se ei ole tärkeää. Oleellista oli, että mekin lopulta tehtiin avausmaali. Ja mikä tärkeintä, pelin loputtua oli fiilis, että tässä nyt ei ollut vielä kaikki mihin tällä porukalla pystytään.

Vikassa pelissä kohdattiin KSF Kemiöstä, joka meidän laillamme oli hävinnyt kaikki edeltävät ottelunsa. Joukkue oli kuitenkin esiintynyt kentällä erittäin mallikkaasti, sen verran mitä muiden vastustajien otteita nyt turnauksessa ehtii tarkkailla. Meidän valmistautuminen viimeiseen peliin oli lähinnä vakuuttelua omiin kykyihin ja taitoihin luottamiseen. Kentälle marssikin sisuuntuneen oloinen porukka, tahtotila oli löytynyt. Pelillisesti kyllä kaikki tiesivät mitä pitää tehdä. Helppo homma siis, nyt ei tarvitsisi muuta kuin suorittaa omalla taitotasolla ihan loppuvihellykseen asti.

Ja nyt meidän joukkue toden totta lähti suorittamaan. Jokainen tajusi heti alkuvihellyksestä, että vaikka nytkin oli vastassa kova vastus, niin nyt ei oltaisi koko ajan ottavana osapuolena. Voitettiin 1v1 tilanteita, liikuttiin ahkerammin ja syötötkin osuivat omille. Tästä pelistä olisi kovalla tekemisellä mahdollista saada jotain kotiin vietäväksi. Toki vastustaja teki ihan saman havainnon ja kentällä käytiinkin erittäin kova, tasainen sekä varsin laadukas vääntö. Pian ensimmäisen puoliajan alkuun siirryttiin riemukkaasti ja ansaitustikin 1-0 johtoon. Puoliaikaa kohti kemiöläiset pääsivät paremmin ja paremmin peliin mukaan ja tasoittivatkin puoliaikatilanteeksi 1-1.Toisen puoliajan alussa hoivattiin hiukan meidän loukkaantuneita ja siinä sivussa vastustaja pääsi sitten vähän kuin varkain siirtymään 1-2 johtoon. Aikaa, luottamusta omaan tekemiseen ja voitonnälkää oli kuitenkin vielä jäljellä. Saatiin ihan hyvän näköisiä hyökkäyksiä mutta a-luokan paikat jäivät puuttumaan kemiöläisten puolustaessa hyvin. Lopulta 2-2 tasoitus kuitenkin saatiin väkisin, meille aika tutusti nopeasta vastahyökkäyksestä. Tuomarin vilkuillessa kelloaan päästiin vielä pilaamaan järjestäjien suunnitelmat turnauksen ensimmäisestä rangaistuspotkukilpailusta kun lähes identtisen vastahyökkäyksen päätteeksi viimeisteltiin 3-2 loppunumerot. Aivan järkälemäisen iso voitto henkisesti ja samalla todiste siitä, että me kyllä osataan ja pystytään. Kunhan vaan tarpeeksi halutaan.

Spring Cupin haastesarja oli tänä keväänä meille ehkä yhden napsun verran liian kova haaste, sen verran hurjaa kyytiä saatiin noilta ykköskorin joukkueilta. Toisaalta, näille koville tasonmittauksillekin on kuitenkin paikkansa ja kun niiden päätteeksi vielä saatiin omaa tasoa nostettua, niin ihan positiivisin mielin oli hyvä lähteä kotia kohti.