Tehdään yhdessä Jymystä vieläkin parempi!
Julkaistu: 15.02.2020 00.00

Tehdään yhdessä Jymystä vieläkin parempi!

Jymy Cup järjestetään nyt jo viidennen kerran, ja tänä vuonna odotamme turnaukseen noin 120-140 joukkuetta kahtena viikonloppuna. Tämä määrä tuo Auraan noin 1500 junnua ja heidän tukijoukot mukaan lukien noin 3000-4000 ihmistä, joten vilinää ja vilskettä on luvassa taas kerran.

Voidaan siis huoletta sanoa, että Jymy Cup on suurin tapahtuma mitä Aurassa vuosittain järjestetään, ja se tuo tietysti myös mukanaan "jonkin verran" työtä. Jymy Cupilla on myös kunnalle suuri merkitys niin taloudellisesti kuin markkinointimielessä, kun paikalle saadaan valtava määrä ihmisiä tutustumaan auraan ja sen palveluihin.

Me APU:ssa olemme ylpeästi auralaisia, ja tällä ajatuksella myös Jymy Cupia rakennetaan. Olemme jo monena vuonna näyttäneet, että myös pienessä kunnassa voidaan järjestää jotain isoa, ja yhteistyö Jymy jäätelön kanssa on antanut tähän mahdollisuuden. Jymy Cup on taas tänäkin vuonna yksi Varsinais-Suomen suurimpia juniorijalkapallotapahtumia. Matkan varrelle on mahtunut myös useita muita hienoja yhteistyöyrityksiä, jotka ovat tämän mahdollistaneet, sekä tietysti vanhemmat, jota ilman turnaus ei olisi mahdollista.

Lähde siis mukaan rakentamaan Jymy Cup viisivuotisjuhlaturnausta!

Yksityishenkilöä voit olla apuna useassa eri tehtävässä, kuten vaikka puffetmyyjänä tai keittiössä ruokkimassa nälkäisiä pikku pelureita. Tehtävien ohella pääset mukaan tapahtumien ytimeen ja näkemään lasten riemun ja liikunnan ilon, sekä viettämään ikimuistoista viikonloppua mahtavan Jymy Cup -väen kanssa.

Yhteistyökumppaneiden rooli turnauksessa on myös tärkeä. Heidän tuellaan mahdollistetaan paljon, ja taataan se, että Jymy Cupin ansiosta voimme jatkossakin tarjota kaikille harrastajille laadukasta ja mieluisaa toimintaa kohtuullisilla kustannuksilla. Yritykselle tapahtuma tarjoaakin loistavan näkyvyyden mainoksilla kentän laidalla tai vaikka somessa, jossa tavoitamme viikoittain tuhansia ihmisiä.

Yrityksesi voi myös tarjota juuri sellaisia palveluita joita me tarvitsemme.

Ja vaikka Jymy Cup onkin APU:n suurin vuotuinen varainkeruutapahtuma lasten ja nuorten liikunnan hyväksi, niin turnauksen tärkein tarkoitus on luoda lapsille ja nuorille iloinen ja laadukas tapahtuma, josta jää paljon hienoja muistoja, ja siitähän koko seuratyössä on kyse.

Jos haluat olla mukana tässä koko Auran tapahtumassa yksityishenkilönä tai yrityksenä, niin ole yhteydessä ja keksitään yhdessä juuri sinulle sopiva tapa olla mukana.

ralf.nordstrom78@gmail.com

Kiitos.

Ralf Nordström

Jymy Cup

Turnauspäällikkö





Seuran uusimmat