Kevätkausi päätökseen Salossa
Julkaistu: 19.06.2022 22.44

Kevätkausi päätökseen Salossa

Kausi alkaa lähestyä puoliväliä kun piirisarjan kevätkierros potkittiin valmiiksi tänään Salossa.

Pelipäivä käynnistyi SalPa valkoista vastaan. Vähän tahmeaa oli alkuun mutta sitten alkoi keskikentältä lähteä oikein makeita pystysyöttöjä vastustajan selustaan. Niistä päästiin laatupaikoille ja viimeisteltiin tehokkaasti 4-2 voiton arvoisesti.

Marttilan Murtoa vastaan ei tällä kaudella oltu vielä pelattukaan. Marttilalaisilla oli hyvä peli alla ja pelin alla olikin jotain pientä henkselienpaukuttelua ilmassa. Ja kieltämättä kovalla sykkeellä Marttilan jengi pelin aloittikin. Viiden ekan minuutin aikana pallo kävikin jo tosi lähellä meidän maalia, mutta kun saatiin vastustajan pelin tärkeintä heppua hiukan paremmin aisoihin niin sitten saatiin omakin peli käyntiin. Vaikka lopussa jo vähän pyrittiin rauhoittamaan peliä ja laskettiin tarkoituksella tempoa, niin tuloksena silti kauden suurinumeroisin voitto meille 5-0 lukemin.

Peimari Utd oli sitten päivän loppuvastus ja valitettavasti meidän eväät oli jo syöty. Oltiin vissiin tyytyväisiä kun edellinen peli voitettiin - tai sitten ei vaan jaksettu. Yhtä kaikki, tehtiin helppoja virheitä ja pelattiin liian lepsusti tilanteet omassa päässä. Vikalla vitosella yritettiin vähän saada kiriä aikaan mutta liian vähän ja liian myöhään. 0-2 hävittiin vaikka kaikki kentälle annettiinkin. Virta vaan loppui pelaajista mutta niin loppui piirisarjakin kevään osalta.

JunnuLiigan pelit keskiviikkona vielä ja sitten juhannuksen viettoon. Piirisarjan syyskierros alkaa sitten elokuussa.